Juhlapuhe Kiikalan itsenäisyyspäiväjuhlassa 6.12.2011

Sain kunnian pitää itsenäisyyspäivän juhlapuheen synnyinpaikkakuntani Kiikalan itsenäisyyspäiväjuhlassa tänään. Alla puhe on luettavissa. Tuntuu mukavalta olla kotona, Kiikalassa.

"Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisa kiikalalainen juhlayleisö, hyvät naiset ja herrat,

Itsenäisyyden saavuttaminen oli Suomen kansan yhteinen tahto, joka myös toteutui, mutta sen säilyttämien edellytti merkittäviä uhrauksia. Me nuoret suomalaiset olemme näistä uhrauksista kiitollisia ja ylpeitä. Kiitos hyvät veteraanit: Teoillanne luotiin myös perusteet nykyisen Suomen yhteiskunnan hyvinvointiin, joka kestää tuulet ja tuiskut. Euroopan maiden velkakriisit ovat vain pieni välirasti, josta löydämme vielä yhteisymmärryksen kaikkien hyväksi. Itsenäisyyspäivänä on hyvä tilaisuus muistella sitä, miten olemme tähän päivään tulleet, arvioida ajankohtaisia yhteiskuntamme haasteita ja ounastella tulevaisuuden tuomia muutoksia.

Ennen kuin käyn pohtimaan Suomen tietä itsenäisyyteen, haluan meidän kaikkien hetken verran analysoivan sanaa ”itsenäisyys”. Itsenäisyys, mitä se itse kullekin meistä tarkoittaa? Yhdelle se tarkoittaa vapautta olla oma itsensä ja ilmaista omia ajatuksiaan, tai se voi tarkoittaa ylpeyden tunnetta synnyttävää siniristilippua ja Maamme-laulua. Toiselle se merkitsee turvallisuutta, pysyvyyttä ja oman olemassaolon tunnustusta. Jollekin toiselle itsenäisyys tuo mieleen Kunniaa, Velvollisuutta ja Tahtoa puolustaa omaansa.

Minulle kansakuntamme itsenäisyys tarkoittaa edellä mainittujen asioiden lisäksi ennen muuta kaikkien ihmisten vapaata mahdollisuutta saada ottaa vastuuta itsestään ja lähimmäisistään, sekä vapautta iloita vastuun ottamisen jälkeen töiden tuloksista.

Mahdollisuuksista ottaa vastuuta ja saada vapautta on Suomen kansa historiansa aikana monesti taistellut – sekä sotaisempiin että rauhanomaisempiin keinoihin tarttuen.

Kauan kestäneen Ruotsin valtakauden jälkeen Suomi siirtyi vuonna 1809 Venäjän keisarikunnan alaiseksi autonomiseksi suurruhtinaskunnaksi. Alkoi kansallisen heräämisen aika ja erityisesti 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla luotiin itsenäisen Suomen perusta. Suomi kehittyi hyvin itsenäiseksi osaksi venäläistä imperiumia. Saimme oman rahan, joka loi itsenäisyydelle symbolista pohjaa. Suomen suurruhtinaskuntaan kehittyi vähitellen oma lehdistö, kulttuurivaikuttajien joukko sekä yhteiskunnallisen vaikuttamisen areenat. Näistä aineksista syntyi suomalaisuusaate, joka oli omiaan edistämään suomalaista kieltä ja kulttuuria.

1800- ja 1900-lukujen vaihteen sortokaudet ja venäläistämisyritykset voimistivat suomalaisten kansallisuustuntoja ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä tulivat ratkaisevat hetket Suomen itsenäisyyden kannalta. Venäjällä tsaarin valta oli heikoimmillaan ja kansa oli tyytymätön keväällä 1917. Venäjällä levottomuudet kehittyivät vallankumouksiksi, ja Suomi käytti tilaisuuden hyväkseen. Hajonnut keisarikunta ja juuri syntymäisillään ollut Neuvosto-Venäjä olivat liian heikkoja pitämään Suomesta kiinni. Lopulta 6. päivänä joulukuuta 1917 uusi kansallisvaltio oli syntynyt Pohjolaan.

Suomen itsenäisyys alkoi myrskyisällä vuodella. Itsenäisyystavoite oli kaikkien kansalaisten yhteinen, mutta poliittisesti kansa oli kuitenkin varsin kahtiajakautunut. Kansalaissodan taustat ja syyt olivat syvällä yhteiskuntaluokkien välisissä eroissa, ammattimaisesti kehittyneen työväenliikkeen työtaisteluherkkyydessä ja toisaalta myös molempien poliittisten ääripäiden radikalisoitumisessa. Alkuvuonna 1918 syttynyt kansalaissota oli raaka, väkivaltainen ja ihmisarvoa tuntematon ajanjakso, jonka aikana moni kiikalalainenkin menetti henkensä.

Suomalalaisesta luonteenlaadusta kertoo mielestäni paljon se, että avoimet aseelliset taistelutoimet eivät kestäneet kuitenkaan kauaa. Verenvuodatus lopetettiin ja alettiin hoitaa asioita demokratian keinoin. Yksilön tasolla kivut ja henkiset arvet tietenkin parantuivat kovin hitaasti, mutta yhteiskuntaa rakennettiin yhdessä kovalla tohinalla.

1920- ja -30 –luvut olivat suomalaisen yhteiskunnan kehittymisen aikaa. Kauan rauhanaikaa ei kuitenkaan ehditty elää, kun eurooppalainen kuohunta aiheutti suurvaltojen etupiirijakoa ja jännitteitä, jotka vaikuttivat maailmanlaajuisesti. Lopulta, marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939, Suomikin oli osa toista maailmansotaa ja maamme itsenäisyys oli vaakalaudalla. 105 päivää kestäneessä Talvisodassa ja sitä seuranneissa Jatkosodassa sekä Lapin sodassa Suomen itsenäisyyttä on koeteltu rankimmin koko maamme historiassa.

Vain parikymmentä vuotta aiemmin kansa oli kahtiajakautuneessa tilanteessa. Taisteluissa olivat olleet vastakkain naapurit ja saman kylän miehet. Nyt nämä saman kylän miehet olivat samalla puolella rintamalinjaa, samoissa pataljoonissa, samoissa komppanioissa ja samoissa joukkueissa. He olivat vastassa yhteistä vihollista, Puna-armeijaa, jonka piti omien suunnitelmiensa mukaan marssia päivässä Helsinkiin ja liittää Suomi juhlavasti osaksi Neuvostoliittoa, jo aiemmin liitettyjen neuvostotasavaltojen joukkoon. Vastapuolella oli valtava miesylivoima ja kalustollinen ylivoima, mutta suomalaisilla sotilailla oli jotakin paljon voimakkaampaa puolellaan – urhoollisuus, isänmaan rakkaus, suomalainen sisu ja Talvisodan henki.

Moni joutui tekemään maamme itsenäisyyden eteen suuria uhrauksia. Monet menettivät henkensä tai lähimmäisensä, jotta myöhemmät sukupolvet ja mekin tänä päivänä voisimme elää itsenäisessä ja vapaassa Suomessa. Siksi on hyvin tärkeää, että perinne sankarihaudoille laskettavasta seppeleestä jatkuu itsenäisyyspäivänä myös seuraaville sukupolville ja että hekin osaavat arvostaa niitä miehiä ja naisia, jotka antoivat henkensä isänmaan puolesta.

Itsenäisyytemme oli todella hiuskarvan varassa jatkosodan loppuvaiheilla. Jokainen taisteluissa tai kotirintamalla palvellut mies ja nainen oli rasitettu äärimmilleen. Onneksemme Suomen valtiojohto sai solmittua Neuvostoliiton kanssa erillisrauhan. Jokainen tuona aikana rintamalla taistellut ja kotirintamalla työtä tehnyt ansaitsee meidän nuorempien nöyrän kiitoksen. Ilman tuota panosta kohtalomme olisi voinut olla sama kuin virolaisen veljeskansamme kohtalo. Suuri osa isovanhemmistamme olisi kuollut Neuvostoliiton vankileireillä. Olisimme menettäneet mahdollisuuden vapauteemme ajatella ja ilmaista itseämme sekä mahdollisuuden ottaa itsenäisesti vastuuta maamme kehityksestä. Konkreettisesti ajatellen, maamme olisi vaipunut vuosikymmeniä kestävään taantumaan. Nyt vasta ottaisimme ensimmäisiä askelia eurooppalaisena kansakuntana.

Sota-ajasta toipuminen oli raskas tehtävä pienelle kansalle. Maa-alueita oli rauhansopimuksessa menetetty Neuvostoliitolle ja raskaat sotakorvaukset oli maksettavana. Karjalaisten asuttaminen oli mittakaavaltaan historiallisen suuri ponnistus. Tämä asia konkretisoitui minulle viime keväänä ollessani opiskelemassa Southamptonin yliopistossa. Olin eräällä kurssilla, jonka luennoitsija mainitsi karjalaisten evakkojen asuttamisen yhtenä aikansa vaikuttavimmista muuttoliikkeistä. Kurssi oli maahanmuuton analyysikurssi ja kyseisellä luennolla käsiteltiin suurimpia Euroopan sisäisiä muuttoliikevirtoja kautta historian.

Lisäksi 40-luvun lopulla syntyi ensimmäinen sota-ajan jälkeinen sukupolvi eli nk. suuret ikäluokat, jotka toivat eloa ja toivoa tulevaisuuteen. Sotakorvaukset Neuvostoliitolle maksettiin ennätysnopeassa tahdissa ja merkittävä tapahtuma 50-luvun alkupuolella olivat Helsingin Olympialaiset vuonna 1952. Ne antoivat uutta potkua suomalaiseen kulttuuriin ja urheiluelämään.

Suomi nousi sotien jälkeen nopeasti pieneksi suureksi maaksi. Suomi on ollut olennainen osa kehittynyttä läntistä maailmaa, voi sanoa itseään suuremmalla panoksella. Ensimmäiset suomalaiset rauhanturvaajat lähtivät Suezille jo 55 vuotta sitten, metsä- ja metalliteollisuus kehittyi 60- ja 70- luvuilla sekä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen aloitettiin. Suomi kaupungistui voimakkaasti ja maaseudun rakennemuutos vapautti isot määrät työntekijöitä uusien alojen pariin.

Vähitellen Suomesta kehittyi edistyksellisen teollisen osaamisen maa. Maa, jossa valmistettuja tuotteita myytiin ja rahdattiin sekä itään että länteen. Raskaiden sotakorvausten maksaminen edellytti tehokkaan ja tuottavan metalliteollisuuden aikaansaamista pieneen maahamme. Edelleen sotakorvausten jälkeen jatkunut idänkauppa loi edellytyksiä metalliteollisuudelle, josta on kehittynyt kansantaloutemme yksi kivijaloista. Paljon hyvää tällekin seudulle tuonut Nokia oli myös aikoinaan riippuvainen idänkaupasta, josta saaduilla varoilla se aloitti tuotekehityksen, joka myöhemmin mahdollisti Nokian nousemisen maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi.

Nuoren ihmisen silmissä näyttää siltä, että meillä olisi paljonkin opittavaa sodanjälkeiseltä sukupolvelta, joka uhrasi omastaan, jotta heidän lapsensa ja lapsenlapsensa saisivat paremmat edellytykset ja mahdollisuudet sivistykseen. Sivistykseen, joka edesauttaa taas yhteiskunnan kehittymistä. Pidän tätä suurimpana suomalaisena sodanjälkeisenä tekona, joka oli koko sen sukupolven yhteinen ”projekti”. Aivan tällaista henkeä tai ponnistusta tuskin on näkyvissä tulevaisuudessa – yksilöllisen elämänmenon viedessä voiton yhteisöllisyydestä.

Siihen kuitenkin uskon, että suomalaisia ahkeruuden menestystarinoita tulemme näkemään jatkossakin. Ne ovat kooltaan pienempiä, eivät siis koko kansan yhteisiä projekteja, mutta määrältään lukuisampia. Nykyään Suomi ja Salon seutu ovat huippuluokan osaajia monilla aloilla. Ainoa oljenkorsi ei liity teknologiateollisuuteen, vaan huippuosaamista löytyy myös konepajateollisuudessa, metsäteollisuuden uusissa innovaatioissa sekä myös hyvinvointialan palvelutuotannossa.

Suomalaisella kekseliäisyydellä, sisulla ja ahkeruudella on tänä päivänä mahdollista pärjätä missä päin maailmaa tahansa. Tässä on globalisaation positiivinen puoli. Tieto, ihmiset ja pääoma liikkuvat yhä nopeammin ja helpommin rajojen yli kuin ennen. Ketterät, luotettavat ja laadukkaat toimijat voittavat kilpailun. Suomalaisen työn valtti onkin sen laadussa ja luotettavuudessa, ei hinnassa tai määrässä. Osaamista maassamme riittää. Tuotekehityksenkin osaamme, mutta suurin ongelma liittyy myynnin seuraavaan askeleeseen, markkinointiin ja vientiin. Suomalaisuuteen, kun ei sisäsyntyisesti kuulu itsensä kehuminen ja mainoslauseet.

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan suurimman haasteen tulee asettamaan väestön ikääntyminen. Suuret ikäluokat ovat työuransa tehneinä jäämässä eläkkeelle. Nuoremmat ikäluokat, jotka astuvat työelämän palvelukseen, eivät ole kooltaan yhtä suuria. Tästä syystä syntyy monenlaisia seurauksia, jotka uhkaavat yhteiskuntamme rakenteita. Työvoimapula, julkisen talouden tuottavuusvaje ja väestöllisen huoltosuhteen kääntyminen ovat kaikki tuttuja käsitteitä lehtien palstoilla käytävästä keskustelusta. Nuoret ikäluokat kuormittuvat työtaakasta ja heille asetettavista vaatimuksista. Monet puhuvat ”pullamössö”-sukupolvesta, mutta nuorten syrjäytyminen opintieltä ja työelämästä on joka tapauksessa totta. On vaarana, että menetämme kokonaisen sukupolven verran tulevaa työvoimaa, mikä entisestään pahentaa työvoimapulaa.

Salon ja Kiikalan tilanne ei Nokian ongelmista huolimatta näytä lainkaan huonolta, jos verrataan laajoihin alueisiin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Salon seutu on maamme yksi elinvoimaisimmista alueista sijaintinsa ja aktiivisen elinkeinopolitiikan ansiosta. Salo saavuttaa joka vuosi muuttovoittolukuja eikä työvoimapula tule olemaan niin suuri ongelma täällä kuin muualla. Paljon on siis kiinni siitäkin, mitä täällä itse päätetään tehdä. Kyllä niitä uusia teknologia-ihmeitä kehitetään täällä Suomen Piilaaksossa jatkossakin.

Olen tutkinut Kunta- ja aluejohtamisen alan pro Gradu –tutkielmassani ”Kaupunkibrändin luomista Salon kaupungissa”. Pelkistetysti sanoen olen selvittänyt, minkälaisilla toimilla Salon kaupunki markkinoi itseään, jotta yhä useampi uusi asukas tai yritys päätyisi muuttamaan Saloon. Olen vakuuttunut siitä, että Salolla on käytössään monipuolinen ja vaikuttava keinovalikoima kaupungin brändityössä, joka auttaa houkuttelemaan uusia toimijoita kaupungin alueelle. Aihetta synkistelyyn ei siis juuri nyt ole, vaikka se suomalaiseen mielenmaisemaan hyvin sopiikin. Paljon on kiinni meistä itsestämme.

Arvoisat kuulijat,

Tänä päivänä Suomen turvallisuuspoliittinen asema on vakaa. Neuvostoliiton romahtaminen mahdollisti 20 vuotta sitten Suomelle aivan uuden poliittisen liikkumavaran. Suomi ei olisi nykypäivänä Euroopan Unionin jäsen, meillä ei olisi maksuvälineenä euro, eikä maamme olisi yhteistyössä NATOn kanssa, jos Neuvostoliitto ei olisi kaatunut. Toisaalta myös Suomen ja Venäjän väliset suhteet ovat nykyään toimivat ja vakaat. Venäjän sisäistä liikehdintää tulee tarkkailla kuitenkin aistit herkkinä, sillä juuri pidetyt parlamenttivaalit osoittivat poliittisen kentän voimasuhteiden muutoksia myös Venäjällä. Demokratia on Venäjällä vielä kovin nuori ilmiö.

Olen itse päässyt todistamaan vierestä nuoren demokratian ja juuri itsenäistyneen kansakunnan tunnelmia helmikuussa 2008. Palvelin tuolloin Kosovossa KFOR-operaatiossa suomalaisen Alfa-komppanian partionjohtajana. Oma partioni vietti juuri itsenäistymispäivän ja sitä seuranneen riehakkaan yön alueenvalvontatehtävissä Lipljanin kaupungin ympäristössä. Ilotulitusten lisäksi ympärillämme näkyi ja kuului jatkuvaa rynnäkkökiväärien sarjatulta, jolla Kosovon albaanit juhlistivat maataan. Tapahtumat olivat todellakin ainutlaatuisia ja mieleenpainuvia.

94-vuotias Suomi juhlii syntymäpäiväänsä elinvoimaisena, hyvinvoivana ja katse kirkkaasti tulevaisuudessa. Nyt nähtävillä oleva Suomi on historian osiensa summa, joka koostuu kaikkien niiden suomalaisten työstä, jotka ovat sen vuosien varrella tehneet. Alkutahdit itsenäiselle Suomelle löivät 1800-luvulla suomalaisuusaatteen edistäjät, itsenäistymishetkellä uusi sukupolvi jaksoi uskoa asiaansa. Kovimman työn itsenäisyyden eteen tekivät suomalaiset miehet ja naiset talvi- ja jatkosodassa. Oman osuutensa ovat tehneet suuret ikäluokat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan luomisessa. Suomi menestyy tällä hetkellä kansainvälisissä vertailuissa erinomaisesti ja tämän päivän suomalaiset koululaiset ovat maailman huippuluokkaa. On kaikki syy luottaa Suomen loistavaan tulevaisuuteen myös tulevina vuosikymmeninä.

Hyvät kuulijat, kuten jalkaväenkenraali Adolf Ernrooth on todennut ”Suomi on hyvä maa ja paras meille suomalaisille”. Haluan kiittää tästä mahdollisuudesta päästä puhumaan oman synnyinpaikkakuntani itsenäisyyspäivän juhlaan ja toivottaa teille kaikille kiikalalaisille erittäin arvokasta ja iloista itsenäisyyspäivää!"

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Back in Finland - hallitusohjelmaa ja kesätöitä.

Kotimaahan on palattu ja arki koittaa. Kesä menee töissä Helsingin Kalliossa sijaitsevassa Kuntaliiton toimitalossa, jota myös tuttavallisemmin Kuntataloksi kutsutaan.

Luen juuri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmaa samalla, kun matkustan junalla Helsingistä kohti Jyväskylää. Viimeisen kirjoituksen lopussa mainitsin tulevan hallitusohjelman ja mielenkiinnon sen sisältämistä linjauksista.

Nyt on aikaa kulunut, vettä virrannut Tammerkoskessa ja monivivahteiset hallitusneuvottelutkin ovat päättyneet. Hallitusneuvottelutulosta (hallitusohjelmaa) täytynee tarkastella erikseen tulevissa kirjoituksissa huolellisemmin ja laajemmin.

Kuusi erilaista puoluetta ohjelmasta neuvotteli ja jokainen näyttää voittaneen sekä hävinneen. Niin kai se neuvotteluissa yleensä menee - kaikkea ei voi saada, sillä muuten kyseessä olisi yhden poppoon sanelupolitiikka.

Hyvää heinäkuun aloitusta kaikille ja rentouttavia kesäpäiviä! Niitä nimittäin tarvitaan, kun syksyllä taas alkaa totisempi aherrus.

PS. Saas nähdä, minkälaisen hämmennyksen ja hurmoksen Salon oma poika (muuan Sauli N.) saa aikaan tulevien 7 kk:n aikana...

Veronmaksuhalukkuus vs. Lafferin käyrä

Suomalaiset ovat, muiden pohjoismaalaisten tapaan, olleet aina yllättävän halukkaita maksamaan veroja valtiolle ja kunnille. Onhan verotus avainasemassa hyväksi havaitun pohjoismaalaisen hyvinvointiyhteiskuntamallin rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Kukapa ei maailman parhaasta yhteiskuntamallista pitäisi?

Silti minua ihmetyttää se valtava vimma, joka suurella osalla suomalaisista on. Nimittäin se veronmaksuvimma, jota sivistyneemmin myös veronmaksuhalukkuudeksi kutsutaan. Monissa kyselyissä ennen kuluneen kevään eduskuntavaaleja jälleen kysyttiin suomalaisilta perinteiseen mustavalkoiseen tapaan: Kumpi on mielestänne parempi keino talouden tasapainottamiseksi, verojen korotus vai menoleikkaukset?

Ensimmäisenä tulee mieleen näitä kyselyjä ja niiden tuloksia lukiessa UKK:n legendaarinen lausahdus: Saatanan tunarit!

Onko olemassa muitakin talouden tasapainottamisen keinoja?

Ihan kuin tämä talouden hoitaminen olisi pelkästään verojen korotusten tai menoleikkausten varassa. Esimerkiksi kunnilla on vielä lukuisia käyttöönottamattomia tuottavuuden tehostamiskeinoja. Näitä keinoja ovat mm. palvelusetelit, SoTe-alan yrityksien palvelut, kansalaisjärjestöt ja muut kolmannen sektorin toimijat, digitaaliset /sähköiset sovellukset palveluiden järjestämisessä. Mitä jos se hyvinvointiyhteiskunta ja sen tuottamat palvelutkin vääntäytyisivät tänne Internetin ihmeelliseen maailmaan, me asiakkaat ja kuntalaiset olemme jo täällä.

Olen jo vuosia ihmetellyt sitä, etteivät poliittiset päätöksentekijät pääse millään aatteellisista poteroistaan ylös ja tunnusta, että jokin välimuotokin verojen korotuksilla ja juustohöylällä on olemassa.

Kirjoitan aiheesta, koska pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamalli on tällä menolla hinnoittelemassa itsensä ulos maailmanlaajuisesta kilpailusta. Samalla kokonaisveroaste sekä etenkin työn ja pääoman verotus ovat liian korkealla, jotta voisimme tosissamme puhua Suomen kilpailukyvystä ja kestävästä talouskasvusta.

Lafferin käyrä - sosialistin painajainen

Lafferin käyrä selkeyttää tätä kokonaisveroasteen problematiikkaa. Se on ekonomisti Arthur Lafferin kehittämä yksihuippuinen käyrä (kuvio 1), joka kuvaa valtion verotulokertymää suhteessa kokonaisveroasteeseen. Katsotaanpa!

Kuvio 1. Lafferin käyrä (Wanniski, J. (1978) Taxes, revenues and the "Laffer curve". The Public Interest.)

Nyt jo nokkelimmat tekivätkin huomion, ettei kunnallisveroprosentin, tai minkään muun veron nostaminen, maailman tappiin asti olekaan se fiksuin mahdollinen keino. Helppo ja vasemmistolainen keino se kylläkin on, mutta mitään fiksua siinä ei ole. Kuvio siis selventää seuraavan tosiasian: Verotulokertymän maksimipiste on kokonaisveroasteen ollessa jossakin 35 % ja 70 % välimaastossa. Kun maksimi ylitetään, valtion verotulot kääntyvät täten laskuun.

Suomen kokonaisveroaste on laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana, kuten YLE eilen uutisoi. OECD:n mukaan (kuvio 2) Suomen kokonaisveroaste oli vuonna 2010 42,2 %, kun viisi vuotta aiemmin se oli melkein kaksi prosenttiyksikköä korkeampi. Silti olemme EU15 -maiden joukossa keskimääräistä kovempi verottaja. Ylen uutisen mukaan kovimmin ovat verottaneet mm. Portugali, Kreikka ja Italia. Viimeaikaisiin uutisiin vedoten, veroastetta nostamalla ei portti taivaaseen aukene - lainaneuvotteluihin kyllä. 

	2005	2006	2007	2008	2009	2010
Suomi	44,0	43,5	43,0	43,1	43,1	42,2
EU 15	39,6	39,7	39,6	39,2
OECD	35,2	35,4	35,4	34,8

Kuvio 2. Kokonaisveroaste Suomessa, EU15-maissa ja OECD-maissa (prosenttia bruttokansantuotteesta) (Lähde: OECD, Tilastokeskus)

Voisiko Suomi olla uranuurtaja pohjoismaiden joukossa ja näyttää, miten kokonaisveroastetta laskemalla, työntekoon ja -teettämiseen kannustamalla sekä elinkeinorakennetta monipuolistamalla voidaan pitää hyvinvointiyhteiskunta raiteilla? Valtion ei tarvitsekaan olla kansalaisten äiti, vaikka joku ehkä niin haluaisikin.

Ettei sanailu loppuisi vielä tähän niin otanpa esille Tilastokeskuksen eilen julkistaman uutisen "Verot vauhdittavat inflaatiota". Tekstissä inflaatioasiantuntijaksi tituleerattu Ilkka Lehtinen varoittaa, että "EU-maiden inflaatio ei johdu talouden ylikuumenemisesta, vaan veronkorotuksista ja kansainvälisiltä markkinoilta tulevista hintapaineista".

Mielestäni kaikkien meidän veronmaksuhalukkaiden kansalaisten tulisi miettiä hieman tarkemmin ja kriittisemmin seuraavan kerran, kun vastaamme kysymykseen "Kumpi on mielestänne parempi keino talouden tasapainottamiseksi, verojen korotus vai menoleikkaukset?"

Vastakysymykseksi voisikin tokaista, eikö näitä kyselyjä voisi suunnitella jokin hieman talousfiksumpi toimija vai voinko valita välimuodon näistä kahdesta.

PS. Uutta hallitusohjelmaa odotellessa.

"Smartphone, not Nokia"

Selailin luentomuistiinpanojani digitaalisen markkinoinnin luennoilta. Nyt on pakko blogata yhdestä havainnostani.

Luennoitsijamme Mike Lister esitteli markkinoinnin muutosta viime vuosikymmeninä ja kävimme muutosta läpi erilaisten palveluinnovaatioiden (Facebook, eBay, Twitter, LinkedIn) ja laitteiden (älypuhelimet, iPad ym.) kehitysaskelten kautta.

Herra Lister havainnoillisti minulle (suomalaiselle vaihto-opiskelijalle) monta eri asiaa teknologiamarkkinoiden kehityksestä muutamassa sekunnissa. Hän nimittäin heitti Nokia-merkkisen puhelimensa lattialle säpäleiksi ja kokosi sen uudelleen toimintakuntoon. 

Hän sanoi: "You can see how good the Nokia engineers are with hardware but not with software." 

Seuraavan digitaalisen maailman kehitysaskeleen luennoitsija niputti tokaisuun "Now we are taking a huge leap forward to smartphone, not Nokia".

Lopuksi herra Lister tyytyi toteamaan olevansa vanhempi hajamielinen mies, joka tarvitsee juuri Nokian kaltaista matkapuhelinta - ei liian kallis hukattavaksi, ei liian herkkä tiputettavaksi.

P.S. Nyt ainakin tiedän mihin asiakassegmenttiin Nokia on lyönyt kuin kuuma veitsi voihin.

Spring Term & Easter Break

Viimeisestä kirjoituksesta on ehtinyt jo vierähtää hetki aikaa. Kaksi kuukautta on kulunut ja mies on monia Southamptonin yliopiston yhteiskunta- ja johtamistieteiden luentokokemuksia rikkaampi. Mieleenpainuvia muistoja ovat tarjonneet myös hetket englantilaisen byrokratian, eri kulttuureita edustavien vaihto-opiskelijakavereiden ja kuvankauniiden brittiläisten maisemien kanssa.

Yksi näistä hetkistä oli, kun otin kuvan puusta New Forestin kansallispuistossa Lyndhurstin keskuksen tuntumassa auringonlaskun aikaan. Kuva on nyt teidänkin ihasteltavana uudistuneen blogini taustakuvana.

Eräs toinen muistelemisen arvoinen hetki oli, kun palautin ensimmäisen esseeni vaihdon aikana. Kyseinen hetki oli muutama viikko sitten. Esseen aiheena oli vertailla kahden erilaisen maan väestön terveysprofiileja. Valitsin itseoikeutetusti kotimaani Suomen ja Burman - kovin erilaisen maan Etelä-Aasiasta. Kiehtovin osuus esseen kirjoittamisessa oli aiheeseen perehtyminen, sillä en ole kotiyliopistossani Tampereella opiskellut lainkaan terveystieteitä ja verrattain vähälle on jäänyt myös perehtyminen väestöllisiin tilastoihin.

Tulihan kursseihinkin muutoksia sitten alkuvalintojen. Vaihdoin Global Governance -kurssin pois päällekkäisyyksien vuoksi ja valitsin tilalle markkinointia. Uuden kurssin nimi on 'Digital Marketing - Engaging with the customer'. Tätä valintaa en ole hetkeäkään katunut. Teemme kolmen brittiopiskelijan kanssa parhaillaan I Love Soton Food -kampanjaa, joka on osa markkinointikurssin suoritusta. Tästä on varmasti paljon hyötyä jatkoa ajatellen.

Tänään alkoi kevättauko, joka kestää kuukauden päivät. Tauon aikana on tarkoitus tehdä opiskelutehtäviä ja hieman lomaillakin. Aika kuluu sukulaisten vieraillessa täällä Southamptonissa. Matka Edinburghiin on myös edessä seuraavan kuukauden aikana.

P.S. Tulee tuossa ensi viikolla hoidettua kansalaisvelvollisuus käymällä äänestyskopilla Suomen Lontoon Suurlähetystössä. Muistakaa siis käydä äänestämässä!

Ensimmäinen opiskeluviikko @ Southampton

Uusi viikko Iso-Britanniassa on hyvässä vauhdissa. Minulle uusi viikko tarkoittaa uusia kursseja ja mielenkiintoista akateemista elämää Southamptonin yliopistossa. Sunnuntaina uusilla vaihto-opiskelijoilla oli yhteinen tilaisuus, jossa saksalaiset olivat suorittaneet varsinaisen invaasion. Vitsailinkin heille vastavuoroisesta maihinnoususta Etelä-Englantiin. Heitto otettiin lempeästi huumorilla vastaan.

Kuluvan kevään aikana minulla on opinnoissa neljä kurssia. Kolme kurssia löytyvät pääaineeni "Social Statistics & Demography" alta. Yhden kurssin otin International Relations -aineesta ihan mielenkiinnon vuoksi. Aiemmin mainitut kolme kurssia käsittelevät kaikki jollakin tavalla väestön muutosta ja historiaa. Nimet kursseilla ovat seuraavat: Migration (suom. Muuttoliike), Population Processes in the Developed World (Väestöprosessit kehittyneessä maailmassa) ja Population and Health (Väestö ja terveys). Neljäs kurssi on nimeltään "Global Governance" ja tarkoittaa siis globaalia hallintaa.

Kaksi kurssia neljästä on jo alkanut. Migration ja Pop. Processes in the Developed World ovat antaneet esimakua minulle, mitä seuraavan kuuden kuukauden aikana voi olla odotettavissa. Erittäin mielenkiintoisia sisältöjä näytti kursseilla olevan. Ensin mainittu kurssi antaa rautaisannoksen kansainvälisen ja maiden sisäisen maahanmuuton historiasta, analysoinnista ja tulevaisuudesta.

Migration-kurssi on jo nyt, kahden luennon jälkeen, antanut hyviä näkökulmia maahanmuuttoon nykyajan ilmiönä. Uskon saavani kurssilta myös parannuksia krittiseen lukutaitoon, joka varmasti on hyödyksi monia maahanmuuttoa käsitteleviä kirjoituksia ja muita tekeleitä lukiessa. Kurssi on myös siksi erittäin hyvä, että luentojen teemat huomioivat eri koulukuntia edustavat kurssin osallistujat. Maahanmuuttoa tullaan lähestymään niin maantieteen, väestötieteen, taloustieteen, valtiotieteen, sosiaalipsykologian kuin sosiologiankin näkökulmien ja teorioiden kautta.

Population Processes in the Developed World -kurssi käsittelee kehittyneimpien maiden väestön kehitykselle ominaisia piirteitä. Historiaa ei myöskään tässä moduulissa syrjäytetä vaan kurssilla käydään ensimmäisten luentojen aikana läpi keskeisiä väestön kehitykseen vaikuttaneita ilmiöitä ihmiskunnan historian varrelta. Kurssilla tutustutaan myös syntyvyyden alenemiseen, raskaana olevien naisten ikärakenteeseen, parisuhdekäyttäytymisen muutoksiin (avoliitto, avioliitto, asumusero, avioero), elinaikaodotteen parannukseen, kasvaneisiin terveyseroihin, maahanmuuttoon ja viimeaikaisiin poliittisiin ohjelmiin, joilla pyritään vaikuttamaan väestölliseen kehitykseen.

Tänään on luvassa yliopiston järjestämä tervetuliaistapahtuma vaihto-opiskelijoille. Yliopiston johto, kansainvälisen osaston väki ja opiskelijajärjestön edustajat pitävät puheenvuoroja. Tulen varmasti käyttämään mahdollisuuden kampuksen esittelykierrokseen, joka on kyseisen pönötyksen jälkeen vapaaehtoisena ohjelmassa.

Huomenna viikko jatkuu Population and Health ja Global Governance kurseilla. Innolla odotan näitäkin kursseja alkaviksi. Mainiosti ovat siis Southamptonin opiskelut alkaneet.

Hyvin menee, mutta menköön!

Life in the UK & notes from newspapers

Kirjoitan päivitettyyn blogiini pitkästä aikaa ja uuden vuoden lupaukseni on pitää blogi aktiivisena, jotta teillä lukijoilla olisi uusia tarinoita seurattavaksi. Tulen julkaisemaan tämän kevään aikana kirjoituksia opiskelusta täällä Iso-Britanniassa, opiskelijaelämästä Southamptonissa ja varmasti teen joitakin huomioita myös poliittisesta mylleryksestä.

Olemme nyt asuneet täällä Englannissa Elinan kanssa lähes kaksi viikkoa ja elämä alkaa sujumaan mallikkaasti. Kielen kanssa ei ole ongelmaa, puhuminenkin onnistuu jo sujuvasti. Kurssini Southamptonin yliopiston School of Social Sciences -yksikössä alkavat 2. helmikuuta. Saa nähdä, miten akateeminen englannin kieli minulta onnistuu.

Opiskelusta tai opiskelijaelämästä minulla ei siis ole vielä isommin kerrottavaa, joten keskityn tässä blogikirjoituksessa poliittiseen myllerykseen. Olen lukenut täällä ollessa kahta isoa sanomalehteä (The Daily Telegraph, The Guardian) ja tehnyt joitakin huomioita. Taustoittaakseni hieman lehdenlukua täällä Iso-Britanniassa kerron teille, että lehdistö on vahvasti puoluepoliittisesti sitoutunutta.

The Daily Telegraph on maan suurin lehti ja lukijakunta koostuu suurimmaksi osaksi Toryn eli poliittisen oikeiston kannattajista. The Guardian on maan 4. suurin lehti ja on vahvasti kallellaan vasemmalle. Lehden lukijakunta koostuu sekä Labourin (vasemmistopuolueen) että Liberaalidemokraattien (maan 3. suurin puolue) kannattajista.

Lehdistä löytyy paljon samoja teemoja: Koalitiohallituksen (Tory, LibDem) Big Society -uudistus, Afganistanissa käytävä ja Iraqissa käyty sota ja kaikenkattavana teemana jalkapallo - luonnollisesti. Tässä vain muutama mainitakseni. Aivan viimeisin karikko koalitiohallituksen työskentelyssä on ollut pääministeri (pm) Cameronin yhteys- ja strategiapäällikön Andy Coulsonin skandaalinkäryinen ero (ks. The Daily Telegraphin uutinen).

Uutisoinnissa on silmiinpistävää se, etteivät täkäläiset poliitikot omaa edes senkään vertaa yksityisyydensuojaa kuin suomalaiset kärkipoliitikot Suomessa. Samaan skandaaliin on nimittäin kytketty uutisoinnit Coulsonin vaimon salasuhteesta miehensä henkivartijaan. Tähän sopiikin poiminta lehtien palstoilta: "When you are in the inner circle at No 10 (Downing Street), you really are in the top 10 of British politics."


Liberaalidemokraattien myötätuuli ja roolin vahvistuminen on toinen toistuva teema, joka näkyy selkeästi mm. The Daily Telegraphin uutisoinnissa. Voi sanoa, että nousuhumalaa nauttivan puolueen juhlakunto vaikuttaa jo uhkakuvalta, kun lukee Toryn pää-äänenkannattajaa. Lib Dem -puolue ja sen puheenjohtaja, Iso-Britannian varapääministeri Nick Clegg esiintyvät itsevarmoina tekijöinä ja itsenäisenä puolueena, joka tekee omat ratkaisunsa. Viimeksi itsevarmat otteet näkyivät koalitiohallituksen rivien rakoiluna äänestyksessä yliopistojen lukukausimaksujen korotuksista.

PS. Loppukevennyksenä haluan mainita uutisen Venäjältä, joka uutisoitiin tämän päivän (24.1.) The Daily Telegraphin World News -osiossa. Kaksi kolmesta venäläisestä haluaa vihdoin haudata Leninin ruumiin, joka on vuodesta 1924 ollut maailman nähtävillä mausoleumissa Moskovan keskustassa. Lenin tullaan hautaamaan toiveensa mukaisesti äitinsä viereen hautausmaalle, joka sijaitsee Pietarissa. Nähtäväksi jää, miten entisen kommunistijohtajan konkreettinen lähestyminen kohti Suomen ja Venäjän välistä rajaa vaikuttaa suomettuneiden ja suomalaisten Nato-kannatukseen.